lauantai 3. lokakuuta 2009

Vauvauutisia


Rakas esikoistyttäremme näki päivänvalon kaksi viikkoa sitten, työnimeltään Sulo.
Synnytys oli pitkä ja tottakai kivulias mutta kaiken vaivan arvoinen,,,
Tosin hän sai heti infektion ja joutui olemaan antibiooteilla lastenosastolla, että siellä sitten asuttiin päivät hoitelemassa vauvaa,,,
Onneksi se kaikki on nyt ohi ja aloiteltu arkea täällä kotona,,, vauva on tosi kiltti, äitiinsä tullut, nukkuu ja syö ja tarpeitaan tekee, ei kauheesti turhia itkeskele ja 4-6h yöunia jo vetelee,,, ;)

lauantai 29. elokuuta 2009

p*skarteluhaaste #3


P*skarteluhaasteen ohje kuului tällä kertaa että eläin pitää olla kortissa,,,
Tästä piti tulla enemmän poikakortti mutta huomasin ettei mun kaikki askartelutarvikket olekaan siirtyneet vielä möksälle,,, eli kukkaa pukkaa vaan,,,
Kuva leimattu joltain jossain tapaamisessa,,,

torstai 27. elokuuta 2009

"Oikea" p*skarteluhaaste #2


Penny Blackia välillä,,,

tiistai 25. elokuuta 2009

p*skarteluhaaste #2


Tein kortin haasteeseen jo viime viikolla mutta sunnuntaina kun lähdettiin mökiltä niin se jäikin takan reunalle mutta onneksi tämä kortti oli julkaisematta ja siinä ainakin jonkin verran ko reseptin aineksia,,,
Minun askartelu pöytäni on siirtynyt vallan mökille koska tarvitsemme kotoa lisähuonetta muihin tarkoituksiin ;)

keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Leppoisaa juhannusta

Pitkästä aikaa iski inspiraatio,,,
Toivotan samalla kaikille oikein mukavaa ja leppoisaa juhannusta,,,

sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Motivet

Nyt tämän kortin voi jo julkaista saaja on saanut kortin,, eli rakkaan siskoni juhlia vietettiin eilen illalla,,,
Motivet leimasin ollut ostettuna jo jonkin aikaa mutta mutta kortteilu ollut nyt tauolla jo jonkin aikaa,,, motivaation ja ajan puutetta,,, sekin vaikuttaa että muutimme ja mun askartelutilani kutistui ja en oikein ole saanut sitä vielä mieleisekseni,,,

maanantai 11. toukokuuta 2009

Jehkotar CardChallenge # 56


Pitkän tauon jälkeen mukana Challengissa,,, Tapestrylla mennään,,, ei tullut sellainen kuin piti,,, mutta näin saa olla,,,
taustapaperi papermanian jota vähän tuunattu,, kukat ja lehdet vanhaa varastoa,,, teksti art impressionin,,,

torstai 30. huhtikuuta 2009

Hauskaa Wappua

Teksti tuli vähän vinoon,,, kokeilin tuota JustRite:äni mutta vielä tarvitsee kohdistamista harjoitella,,,
Muuten kortissa itse tehty pohja ja Magnolian leimakuva, jostain vaihdosta tai tapaamisesta tullut,,,

maanantai 27. huhtikuuta 2009

Blogitapaamisessa tehty


Ylöjärven blogitapaamisessa saimme kirjekuoret jotka sisälsivät tarvikkeita korttiin,,, pohjan teimme kukin itse,,, tosin tässä ei paljoa taustaa jäänyt näkyviin,,, kaikki muut kuoresta paitsi kukkien keskustat,,,
Isot kiitokset vielä Merjalle ja Pammulle järjestämisestä,,, pian uudelleen,, aivan ihania immeisiä mukana ja aika meni ihan siivillä,,,

perjantai 27. maaliskuuta 2009

Art Impression


Taustapaperi itse tehty,,, Siskoseni kyllä se vanhaki vielä oppii,,, kun nyt sain hankittua sen kuumailmapuhaltimen niin alkoi sujumaan,,, mä olen vierastanu noita kulmahässäköitä mutta nyt oli kokeiltava ja täytyy sanoa etten mitenkään edelleenkään ihastunut,,, samoin noi kiekurat ei oikein sovi mun ajatusmaailmaan mitenkään päin,,, ne jää aina jotenki hassusti,,,
Samalla haluan toivottaa hauskaa viikonloppua ja ensi viikkoa,, tämä viettää ansaittua talvilomaa,,,

torstai 26. maaliskuuta 2009

ElzyBells

Tämä kortti lojui pöydällä eilisestä odottamassa tekstiä muttei sitä "varastosta" löytynyt niin saa olla ilman toistaiseksi,,, kortti on todella yksinkertainen koska en halunnut peittää kaunista taustaa ja tuo punainen on niin hallinnoiva ettei se paljoa kaipaa muuta?
Leimasin on ElzyBellsin, Leimailutaivaasta hankittu,,,

tiistai 24. maaliskuuta 2009

Sugar Nellie


Olen tätä Daisya halunnut itselleni jo tovin aikaa mutta aina out of stock,,, nyt onnisti samalla kun tilasin nuita uusia Sugar Nellietä,,, Kortti jäi jotenkin vaisuksi mutten nyt keksi mitä siihen olisi voinut laittaa tehosteeksi,,,

maanantai 23. maaliskuuta 2009

Jehkotar CardChallenge # 49



Kiitokset Hannelle hienosta luonnoksesta,,, Kaksi Chellengia jäi väliin mutta nyt jälleen mukana,,, Karjatilallisella mennään, Anya pääsi mukaan tähän,,, noi retrokukat olisi saanut olla kokoa suuremmat mutta näin nyt,,, Itsekin flunssan kourissa niin tässä lohtua,,,

sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Blogitapaaminen

Enää kolme paikkaa vapaana Tampereen seudun Blogitapaamiseen eli nopeat syö hitaat,,,
äkkiä ilmoittautumaan Merjalle,,,
Paljon ohjelmaa sekä monta askarteluliikettäkin mukana (pääsee ihan livenä hypistelemään) ja demoiluja yms,,,
älä jää ulkopuolelle tämän hauskuuden,,,

Edit: Blogitapaaminen on nyt täynnä,,,

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Art Impression


Mulla oli tänä aamuna juuri tälläinen olo mutta kun "pakotti" itsensä imuroimaan, peseen pyykkiä yms niin jopa lähti päivä alkuun ja sitten pääsi pitkästä aikaa askartelupöytänsä ääreen,,,
Taustapaperi itse tehty, Sisareni ystävällisesti "opetti" tekemään näitä,,, aikas yksinkertaista vaikka monta työvaihetta onkin,,, itse pitää vielä tuo kuumailmapuhallin hankkia,,,
Värittelyt on tehty Distresseillä,,, eilen "opittua" käytetty heti hyväksi,,,
Teksti InkyWingsin,,,

torstai 5. maaliskuuta 2009

Whipper Snapper

Palaillaan taas vähän limen vihreeseen ettei totuus unohdu,,,

keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Karjatilallinen

Tämä leimakuva leimattu Riihimäen blogitapaamisessa,,, Punaisella mennään ja pitsi löytäny paikkansa,,,

Tunnustus



Sain tämän tunnustuksen Merjalta,,, Piristi kummasti,,, Kiitos kovasti,,, En ehtinyt laittaa aamulla näkyville,,,
En nyt jaa tätä kellekään koska kaikilla se jo näkyy olevan,,,

tiistai 3. maaliskuuta 2009

Vauvaonnittelut

Pakko oli kokeilla Maijulta blogitapaamisessa Riihimäellä ostettuja kukan keskustoja,,, on hienoja on,,,

maanantai 2. maaliskuuta 2009

Jehkotar CardChallenge # 46

Kiitokset Maaretille kivasta haasteesta,,, Jos tätä ei katso kovin tarkkaan niin tästä voi löytää vähän malliakin,,, noista pallukoista tuli liian isot mutta tällä mennään,,,

Haluan myös kiittää Karitaa ja Saria eilisen Blogitapaamisen järjestämisestä
oli hieno tavata ja saada blogeille kasvot,,, Kiitokset myös samassa autossa matkustaneille mukavasta automatkasta,,,

keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Tytskä moottoripyörällä

En ole varma kenen valmistajan leimasin on,,, Leimattu blogitapaamisessa,,,

tiistai 24. helmikuuta 2009

Magnoliaa jälleen

Magnolia kausi jatkuu,,, Hempeellä ja yksinkertaisella jatketaan,,, en halunnut peittää tuota taustapaperia kauheesti,,, laitoin tuon tekstinkin päälle glitteriä ettei meinaa tässä kuvassa näkyä mitä siinä lukee mutta oikeesti näkee ;) mä en ole yleensä mikään pitsi-ihminen mutta tähän kokeilin ja ihan ok,,,

sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Magnoliaa jälleen

Leimattu blogitapaamisessa samoin "rappuset" en muista keneltä,,, mekkoon laitettu vähän glitteriä,,, värittelyt akvarelleilla,,, taustapaperit uudesta Basic Greyn lehtiöstä 6*6,,, teksti celebrate it kokoelmasta siskoltani,,,

lauantai 21. helmikuuta 2009

Woj

Tämä uusia Woj:n leimasimia,,, piti vähän aikaa antaa niiden olla,,, nyt tuntui aika olevan valmis,,, aika yksinkertaista mutta kuten huomaatte niin olen saanut uudet spellbindersit(kukat),,,

perjantai 20. helmikuuta 2009

Jehkotar CardChallenge # 45

Kiitokset Miijjalle hienosta mallista,,, Leimasin Woj:n uudesta kokoelmasta,, En löytänyt kokoelmastani mitään nauhaa joka olisi sopinut niin mukaillen lehdet ajaa sen asemaa,,,

torstai 19. helmikuuta 2009

Magnolia


Toi "rinkula" on vähän hölmösti yksistään mutta se nyt sitten vaan on,,,

keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Kalastaja

Toi teksti on musta tosi ihq,,, muuten kovin yksinkertainen "poikakortti"

tiistai 17. helmikuuta 2009

Magnolia


Molemmat leimasimet omasta varastosta,,, turkoosi vetää puoleensa,,,

maanantai 16. helmikuuta 2009

Maude

Tämä Art Impression on aivan loistava,,,

sunnuntai 15. helmikuuta 2009

Be Happy

Molemmat leimat leimattu blogitapaamisessa mutten muista enää keneltä,,, olen jälleen kesäisissä tunnelmissa,,,

lauantai 14. helmikuuta 2009

Jehkotar CardChallenge # 44


Nyt oli ihan pakko tehdä kaksi kortia Challengiin, että pysyy vauhdissa "kortti päivässä" ku eilen illalla meillä oli vieraita ja tänään venemessuilla Hesassa ja Ikeassa Espoossa niin ei ole korttia ehtinyt tekemään,,, Eikä ollut postauksia valmiina,,,
Kiitokset Helmille haasteesta,,,
Kaikille Hyvää Ystävänpäivä iltaa,,,

torstai 12. helmikuuta 2009

Magnoliaa jälleen


Tämä myös kiertävästä leimakuoresta,,, ehkä nuo ovat joulupipareita mutta voihan niistä kuvitella ystävänpäiväleivoksiakin,,,

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Ihanaa

Siis mua odotti aikas ihana sähköposti tänään kun tulin kotiin,,, InkyWings oli lähettänyt mulle mailin missä mua onniteltiin voitosta,,, eli kun olin tilannut sen suomenkielisen tekstileimasinsetin niin olen saanut sen lähetyksen ilmaisena,,, että vähän harmitti kun en tilannut muuta sieltä,,, mutta en olisi varmaan silloin voittanutkaan,,, piti vielä lähettää se maili Taavallekin että tulkitseeko hän sen samalla tavalla,,, samoin soitin sisarelleni ja luin viestin,, siis minä joka ei ikinä voita mitään,,, mä luulin sitä ensin pilaksi tai roskapostiksi,,, piilokamera jutuksi,,, kai se vaan täytyy uskoa,,, pitäisikö lotota ;)

Magnolia

Tämä leimakuva kiertävästä leimakuoresta. Tuo Spellbinders on aivan loistava,,, ja jälleen retroja,,,

tiistai 10. helmikuuta 2009

Penny Black Long-Stem Cuties

Tein tämän jo aamulla mutten millään ehtinyt laittaa sitä blogiin,,, Olen viettänyt tänään vapaapäivää palkkatyöstä mutta muuten ollut menemistä, ihana ilma niin olin mm sisareni lasten kanssa pulkkamäessa ym kivaa,,,

maanantai 9. helmikuuta 2009

Magnolia

Leimakuva saatu muistaakseni siskoltani, kokeiltu yhtä isoa kukkaa ja retroa sisälle,, ihan ok mutta kyllä ne retrot on ihq,,,

sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Tunnustus

Tälläisen iloisen yllätyksen oli Pimpula antanut minulle,,, Kiitokset,,,

En nytkään jatka tätä eteenpäin koska monella se näyttää jo olevan ja kiitos kuuluu kaikille jotka jaksavat käydä toisten blogeissa vierailuilla ja varsinkin niille jotka jättävät kommentteja ja myös siitä että pitävät yllä omaa blogiaan ja jakavat tämän ihanan harrastuksen lajikumppanien kanssa,,,

Hänglar

Jatketaan samalla tekstillä,,, Kyllä se kesä tulee sieltä,,, Tässä fiilistelyä jo tulevalle,,,

lauantai 7. helmikuuta 2009

Pyykkipäivä

Yllättäen tämäkin on Blogitapaamisesta,,, tähän korttiin olen tyytyväinen vaikka yksi juttu unohtui laittaa mutta ei se haittaa,,,

perjantai 6. helmikuuta 2009

Jehkotar CardChallenge # 43



Kesti kyllä tovin ennenkuin sain juonen päästä kiinni tähän Challengiin,,, Tämän viikon haasteen oli suunnitellut Elina, kiitokset todella haastavasta haasteesta,,, Priman kukkia sekä retrokukkia, lehdet Leone Em Punch - New Ash Family leikkurilla. Taustapaperia hieman kohokuvioitu ja hiottu,,, Kortin reunat leikattu Fiskarsin saksilla "vanhahtavan" näköisiksi,,,

torstai 5. helmikuuta 2009

Kreativ Blogger Award

Tässä säännöt:
1. Kopiera texten till din blogg.
2. Länka till den som du fått Awarden av på din blogg.
3. Ge Awarden till minst 7 bloggare.
4. Länka till dessa på din blogg.

Anna tämän seitsemälle henkilölle eteenpäin kiitoksena siitä, että käydessään sivuillani, jättävät usein mieltä lämmittäviä kommentteja.

Tälläisen iloisen yllätyksen oli Maaret antanut minulle poissaollessani,,,, Kiitos ;)

Oli mukava palata pääkaupunki seudun hälystä tänne "maaseudun" kaupunkiin,,, Kyllä se istuminen koulutuksessa pari päivää on kovaa hommaa kun on tottunut olemaan työssään koko ajan liikkeessä,,, Kivaa oli, asiaa tuli ettei kaikkia vielä ole sulattanut mutta kyllä se tästä,,,

En nyt jaa tätä sen kummemmin eteenpäin vaan haluan antaa tämän kaikille blogissani vieraileville ja varsinkin niille jotka jättävät käynnistään "merkinnän",,, Kiitos kaikille,,,


Nalle

Tämäkin Blogitapaamisen satoa,,,

keskiviikko 4. helmikuuta 2009

JäätelöKesä tulee,,,

Tämän kuvan leimasin Blogitapaamisessamme, en muista keneltä. Leimasin on Penny Blackia. Taustapaperit Papermanian kokoelmasta,,, Itse olen tällä hetkellä pari päivää pääkaupunkiseudulla kursseilla,,,

tiistai 3. helmikuuta 2009

Magnolia


Leimakuvat Blogitapaamisessa leimattu, en tosin muista keneltä/keiltä,,, noi taustapaperit on musta tosi ihqut,,,

maanantai 2. helmikuuta 2009

Magnolian Edwin

Tämä Edwin on jotenki lutunen ja monikäyttöinen,,, Teksti jälleen Paperinauhasta Celebrate kokoelmasta.

sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Whiff of Joy

Tämän leimasimen tilasin samalla kun uuden klubipaketin,,, tämä tuli jo mutta paketti vielä odotuttaa hetken aikaa,,, Teksti paperinauhasta kokoelmasta,,,

lauantai 31. tammikuuta 2009

Stämpelboden

Teksti kertoo kaiken. Leimasin siis Stämpelbodenilta, teksti Glitteristä Art Impressionin. Yksinkertaisuudessaan ihan ok,,,

perjantai 30. tammikuuta 2009

Jehkotar CardChallenge # 42

Toistan itseäni mutta tämä haaste oli tosi mukava tehdä, kiitokset Paulalle,,, Värit löytyi aika helposti ja olen lopputulokseen tyytyväinen. Väritys näyttää kuvattuna vähän tökeröltä muttei oikeesti ole ;)

torstai 29. tammikuuta 2009

Stämpelboden


Stämpelbodenin leimasin ollut ostettuna jo hetken aikaa, kuuluu projektiin leimasimet korteiksi,,,

keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Magnoliaa

Yhdistettynä vanhaa ja uudempaa Magnoliaa, tyttö on "vanhaa", tämäkin ollut väritettynä jo hetken aikaa ja teksti takana uudempaa.

tiistai 27. tammikuuta 2009

The Greeting Farm

Tämä karjatilallinen tuotti päänvaivaa taustapaperin suhteen, kahdet vaihdoin ja jätin odottelemaan pöydälle ahaa-elämystä ja kun oli levännyt muutaman päivän niin löysi tälläisen ilmeen,,,